toimisto, kohteen Yläkaupungin Yö tekijä - Page 2 of 10

Lapsiperheiden Yö

kuva: Sini Tohmo

 

Tapahtumapäivä starttaa heti aamupäivästä lapsille ja perheille suunnatulla ohjelmalla. Erilaisia esityksiä, taiteellisia työpajoja ja liikunnallisia aktiviteetteja pystyy kokemaan ympäri festivaalialuetta.

Tuttuun tapaan Mäki-Matin perhepuiston ohjelmisto vastaa suurimmasta osasta lasten ja perheiden ohjelmasta. Puiston pihalla perheet voivat muun muassa kokeilla keskiaikaista jousiammuntaa tai kohdata taikurin tekemässä taikatemppuja ympäri puistoaluetta. Perhepuiston lavalla nähdään Jyväskylän Tanssiopiston lastentanssiryhmiä, Koko perheen pelimannikonsertti ja Nuorisoseurojen Luova Lava lastenryhmien musiikki-, tanssi- ja teatteriesityksiä. Sisätiloissa sekä terassilla voi osallistua Kielikampuksen kielisuihkuun ja kertomukselliseen Ihmeiden ongintaan. Mäki-Matin ohjelmiston päättää Lastenteatteri Loihun avaruusseikkailullinen esitys Keksijänero Kemppainen ja avaruuden ikkuna. Mäki-Matin alueella on luvassa myös esimerkiksi erilaisia liikunta- ja maalausaktiviteetteja.

Muiden tapahtumapaikkojen ohjelmaan voi osallistua aamupäivästä iltaan. Touhula Kulmakartanolla voi liittyä mukaan iloiseen Touhulan Lastentapahtumaan. Karnevaalikauppa Aprillilla meikkitaitelijat Monja ja Jutta Takalo tekevät lapsille kasvomaalausta sekä katutaikuri Risto Vinha hämmästyttää katutaikuudellaan. Ready Set Polen Lasten puuhatuokiossa lapsilla on mahdollisuus kiipeilyyn ja temppuradalla puuhailemiseen. Alvar Aalto-museolla koristelusta kiinnostuneille järjestetään muffinsien koristelupaja ja Ruusupuistossa on lapsille suunnattu laulu- ja soittoesitys leikkeineen. Illalla perheillä on mahdollisuus erilaiseen bingoiluun muun festivaalikansan kanssa Tekotaiteellisen Paskan Festivaaleilla, kun Elektrobingo taiteilee bingon avulla improvisoidun ääniteoksen.

Esityksien ja eri aktivitiittien tarkemmat aikataulut löydät ohjelmastamme tai ohjelmalehdestämme.

 

Vitosella tukea Yläkaupungin Yölle!

Yläkaupungin Yö ry:n jäsenmaksu on vain viisi (5) euroa vuodessa! Mitä sillä saat? Pääset edullisemmin ennakkoklubeille, juhlimaan jäsenyyttä jäseniltoihin, saat tiedotusta ennen muita ja se tärkein – oot tukemassa meille kaupunkilaisille tosi rakasta Yötä ja varmistamassa, että Yö saadaan viettää yhdessä ensi vuonnakin!

No mihin me sitten käytetään se sun 5 euroa? Me halutaan järjestää laajaa ja monipuolista tapahtumaa Jyväskylän yläkaupungilla. Toimiston vuokra, tekniikka tapahtumapaikoille, työntekijöiden palkat, tapahtuman kehittäminen ja moni muu asia vie varoja, ja kaupunkilaisten tuki on supertärkeää. Tapahtuman jatkuvuus ja laadukkuus on meidän ja teidän käsissä.

Kaikkien jäseneksi 18.5.2018 klo 19 mennessä liittyneiden kesken arvotaan kassillinen kivaa ja hyödyllistä tavaraa. Voittajalle ilmoitetaan 18.5. illalla ja kassin voi noutaa 19.5. tapahtuman infopisteeltä omalla nimellä.

Jäseneksi liittymisen ohjeet tällä lomakkeella: https://goo.gl/forms/CKTFveHRJAHMYxs03

Nähdään Yössä, tuleva jäsen!

Taidekaappien jäljillä

Yläkaupungin Yö ja Jyväskylän Energia ovat piristäneet Jyväskylän kaupunkikuvaa sähkönjakokaappeja taiteistamalla jo muutaman vuoden ajan.

Tänä vuonna Yläkaupungin Yö haluaa nostaa esille aiempien vuosien taidekaappeja tapahtuma-alueen läheisyydestä. Ajatus katukuvan elävöittämisestä ja taiteen tuomisesta lähemmäksi ihmisiä on toteutunut taidekaappiprojektin tiimoilta, sillä tällä hetkellä taidekaappeja löytyy ympäri Jyväskylää jo viitisenkymmentä. Yhteistyön ydinajatuksena oli jyväskyläläisten taiteilijoiden osaamisen esille tuominen ja kaupunkikuvan elävöittäminen taiteen keinoin. Sähkökaappien kuvittamisella pyritään virkistämään katukuvaa ja tuoda taidetta lähemmäksi kaupunkilaisten arkea.

Toteutustyyli teoksissa on vapaa, sillä kuva alkuperäisteoksesta tulostetaan säänkestävälle tarralle, joka kiinnitetään sähkönjakokaappiin. Taidekaapeista on siis iloa useammaksi vuodeksi!

Tämän vuoden esille nostettavat taidekaapit voit löytää alla olevan kartan avulla, johon taidekaappien paikat ovat numeroitu reitinomaisesti. Alta löydät myös taideteoksien tekijät, teoksen nimen ja julkaisuvuoden. Tai sitten voit hyödyntää tekemäämme Google Mapsin kautta toimivaa karttapohjaa, johon taidekaappien paikat tekijöineen ovat merkattu. Mapsin karttaan pääset tästä

Kartan grafiikka: Anniina Lius

 

  1. Johanna Pisto, Bangkok (Seminaarinkatu) 2013
  2. Pertti Karjalainen, nimetön (Vapaudenkatu, Lounaispuiston alakulma) 2013
  3. Maija Holma, Pohjoinen (Minna Canthin katu) 2013
  4. Sierra Lahti, nimetön (Vaasankatu 27) 2014
  5. Kimmo Uusi-Maahi, Ballerina (Cygnaeuksenkatu 5 ) 2014
  6. Jyväskylän kuvataidekoulun v. 2013 8 v oppilaat (Mäki-Matinkatu) 2013
  7. Mikko Hietaharju, (m)animalism (Vapaudenkatu) 2013
  8. Tuukka Toijanniemi, Music Is The Best (Gummeruksenkatu) 2013
  9. Minja Revonkorpi, Puutarhuri Kirkkopuistossa (Kirkkopuisto) 2013 ja Tuomas Mikkonen, Green Effect (Kirkkopuisto) 2103
  10. Laura Dahlberg, Kädelliset (Keskustie) 2013 ja Willie Männikkölahti, nimetön (Keskustie) 2013

 

Ilokivessä rokkia, surinaa ja elektronista

Ilokivessä päästään Yön aikana nauttimaan aikas mielenkiintoisesta ja ajankohtaisesta ohjelmasta. Alakerran lineup on varsinaista vaihtoehtomusiikin tykitystä ja eipä ihme, sillä ohjelma on rakennettu yhteistyössä Alt Agencyn kanssa.

Keikat aloitellaan jo hyvissä ajoin ja ensimmäisenä alakerran lavalle nousee paikallinen Malamujér. Malamujér nojaa musiikillaan vahvasti psykerokin, progen ja vaihtoehtorockin kulmakiviin ja taikoo tästä yhdistelmästä vangitsevaa hypnorockia. Ilta jatkuu paikallisen shoegazea, ysärin riffittelyä ja raskasta psykedeliaa yhdistelevän Magic Meredithin voimin, jonka jäsenet kertovat hikoilevansa keikoillaan kolmanneksen ruumiinsa nesteistä.

Sitten päästäänkin tekemään tuttavuutta tamperelaisen popmelodioita ja eteerisiä vokaaleja tarjoilevan Radio Supernovan kanssa, joka julkaisi aivan vastaikään ensimmäiset singlensä. Psykedelian ystäville Multishiva tarjoaa happoisia improvisaatioita sekä hypnoottisia riffijunnauksia.

Tällä hetkellä toisen albuminsa äänityksiin valmistautuva GHOST WORLD yhdistää kauniita pop-melodioita vaikutteisiin 90-luvun vaihtoehtorockista. Vuonna 2014 perustetun bändin toinen albumi ilmestyy myöhemmin tänä vuonna. Seuraavaksi kuultava KESÄ on niinikään 2014 perustettu ja julkaisee ensimmäisen albuminsa 1.6. Saman vuoden lapsi Rivette esiintyy kotikaupungissaan ensimmäistä kertaa ja omien sanojensa mukaan tönii musiikillaan heavy metallin ja rock ’n’ rollin rajoja.

Keikkojen jälkeen meno jatkuu kitarapainotteisella ja menevällä DJ-musalla, kun kansa saatellaan tanssilattialle Rokkiräjähdyksen voimin. DJ Tehoa Vähintään Megawatti, DJ Remu Ääniaaltonen ja DJ Roskakuski mättävät leyvylautaselle höyryävää garagea, imelää power poppia, raisua punkkia sekä kotimaisia klassikoita.

18:15 Malamujér

19:15 Magic Meredith

20:20 Radio Supernova

21:20 Multishiva

22:30 KESÄ (HUOM! Soittoaika muuttunut.)

23:40 GHOST WORLD (HUOM! Soittoaika muuttunut.)

01:00 Rivette

01:45 Rokkiräjähdys

 

Ilokiven yläkerta pyhitetään elektronisen musiikin ystäville, kun DJ Jesen luotsaama Ilokivi Dance Night valtaa tilukset. Yläkerrassa saattaa näkyä tuttuja naamoja, sillä kaikki yläkerran DJ:t omaavat jos jonkinmoisia paikalliskytköksiä. Illan ja yön aikana yläkerrassa levylaukkujaan esittelee:

21.00-23.00 Montblanko & Air:do

23.00-01.00 Elli & PdLc

01.00-03.00 DJ Jese

03.00-04.00 Mauri Syrjälä (Live)

 

HUOM! MUUTOS AIKATAULUIHIN!

KESÄ ja GHOST WORLD VAIHTANEET SOITTOAIKOJA, ELI

22:30  KESÄ

23:40 GHOST WORLD

Tarinaniskentää ja runoutta Toivolan Vanhalla Pihalla!

Toivolan Vanhan Pihan ohjelman aloittaa ja lopettaa Keski-Suomen Kirjailijat ry:n järjestämät kilpailut.

 

Festarin viettämisen voi aloittaa tänäkin vuonna hyvissä ajoin, kun kielenkannat kirpoavat ja tarinat soljuvat notkeana virtana  klo 12 alkaen.


Tarinaniskennän SM-kilpailu on kaikille avoin. Kilpailussa kerrotaan enintään 7 minuutin pituinen omakohtainen tarina, joka pohjautuu itse koettuun tai perheessä/suvussa tapahtuneeseen tositarinaan. Tarinat kerrotaan ilman rooliasuja tai muuta rekvisiittaa.

Aluekarsinnan voittaja pääsee Tarinaniskennän SM-loppukilpailuun, joka järjestetään Kärsämäellä heinäkuussa 2018. Loppukilpailussa osallistujat kertovat saman tarinan kuin alueellisissa mestaruuskilpailuissa.

Toivolan ohjelman päättävä Poetry Slamin SM-kisojen eli runopuulaakin Keski-Suomen karsinta järjestetään klo 18 alkaen. Slamin juontaa veijarimaiseen tapaansa Markus Pirkkalainen.

Poetry Slamin aluekarsinta käydään kansainvälisillä runopuulaakin säännöillä. Kilpailuun voi ilmoittautua joko sähköpostilla tai paikan päällä puoli tuntia ennen tapahtuman alkua.

Alueellisen karsinnan voittaja jatkaa valtakunnalliseen loppukilpailuun Helsinkiin ja Suomen mestari lähetetään Poetry Slamin MM-kisoihin Pariisiin.

Molempiin tapahtumiin lisätietoja ja ennakkoilmoittautumiset:
[email protected]

 

“Keski-Suomen Kirjailijat r.y. on taloudellista voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka pääasiallisena tehtävänä on toimia keskisuomalaisten kirjailijoiden yhdyssiteenä, tukea heidän työtään, kehittää kirjallisuuden harrastusta ja valvoa jäsentensä yleisiä ja yhteisiä ammatillisia ja sosiaalisia etuja.”  Lähde: http://www.kirjailijatalo.org/keski-suomen-kirjailijat/

 

Yläkaupungin Yön jatkot Tikkalassa

Kuva: Ville Waali

“Tervetuloa tutustumaan vireään Tikkalan kylään, erilaiseen Jyväskylään, vain reilut 20 kilometriä keskustasta ja nauttimaan kiireettömästä keväisestä iltapäivästä maaseudun rauhassa!”

Sunnuntaina 20.5.2018 Yläkaupungin Yötä jatketaan Yläkaupungin Yön jatkoilla Tikkalan kylän Laukkalassa kello 12-16 välisenä aikana. Tilaisuus on yleisölle maksuton.

Iltapäivän ohjelmaan kuuluu erilaisia esityksiä ja taiteen muotoja, jotka ovat näkemisen sekä kuulemisen arvoisia. Tilaisuuden avaa tilan isäntä Tapani Laukkala kello 13, jonka jälkeen hän esittelee Laukkalan paikkoja. Ensiesityksensä jatkoilla saa “Huoneet Puhuvat”-lyhytfilmi, joka kertoo Laukkalan päärakennuksen elämästä menneen sadan vuoden ajalta. Filmin on kuvannut Penuel Rantakangas ja näyttelijöinä ovat lähiseutujen tähdet. Musiikkiesityksestä vastaa Kulissi Goes A Cappella-kuoro, jonka ohjelmisto koostuu monipuolisesta musiikkitarjonnasta. Viimeisen ohjelmanumeron myötä päästään tutustumaan työnäytöksen kautta ITE-taiteilija Juhani Kuuselan kädenjälkeen.

Koko tapahtuman ajan POKOn nuorten kahvio palvelee tapahtumaan osallistuvia tarjoten suolaista ja makeaa syömistä. Paikan päällä pystyy tekemään löytöjä paikallisten taiteilijoiden ja tuottajien tuote-esittelyiden ohessa. Käteismaksuun kannattaa varautua. Tapahtumapäivänä talon kotimuseo on auki yleisölle. Nähtävillä paikan päällä on myös Metsätorpanmaa-yhdistyksen Metsäkylien väkeä-näyttely, joka kuvaa lähikylien elämää viime vuosisadalta.

 

Laukkalan ohjelman aikataulu (klo 12-16):

12.00-16.00 POKOn nuorten kahvio avoinna ja esittelyssä paikallisten taiteilijoiden sekä tuottajien tuotteita.

13.00 Tilaisuuden avaus ja paikan esittelyä, isäntä Tapani Laukkala

13.30 Huoneet puhuvat- lyhytfilmi

14.30 Kulissi Goes A Cappella- kuoro

15.00 ITE-taiteilija Juhani Kuuselan työnäytös.

Yleisölle auki myös talon kotimuseo ja paikan päällä nähtävillä oleva Metsätorpanmaa-yhdistyksen Metsäkylien väkeä-näyttely.

 

Yläkaupungin Yön jatkojen tarkka osoite on Petäjävedentie 1798, Tikkala, Korpilahti, Jyväskylä.

JELMUN TELTALLA PEPE WILLBERG, TÖÖLÖN KETTERÄ JA MONET MUUT

Jelmun teltta nousee jälleen Jyväskylän yliopiston kampuksen kentälle osaksi Yläkaupungin Yö -festivaalia. Lauantaina 19. toukokuuta järjestettävän kaupunkitapahtuman kaikkiin tilaisuuksiin on ilmainen sisäänpääsy, joten myös Jelmun teltan monipuolisen ja laadukkaan ohjelman pääset kokemaan maksutta. Teltassa esiintyvät Pepe Willberg, Töölön Ketterä, Lake Jons, Cleaning Women, Aivovuoto, FM2000, Terri, Musta Aurinko plays Juice sekä DJ Pastori Kanalan Pyhäkoulu.

Tänä vuonna 72 vuotta täyttävän Pepe Willbergin ensimmäinen soolohitti ”Saat miehen kyyneliin” julkaistiin vuonna 1966 ja ura on jatkunut katkeamatta näihin päiviin saakka. Tähtihetkinä muistetaan muun muassa Pepe & Paradisen menestys 1960- ja 1970-luvuilla, Mestarit Areenalla -suursuosio vuosituhannen vaihteessa ja 2014 julkaistu kultaa myynyt Pepe & Saimaa -levy. Viimeksi Pepe Willberg on operoinut hengellisen musiikin parissa, julkaisten 2017 ”Kun tuulee” -albumin. Jelmun teltan konsertissa kuullaan materiaalia koko Pepe Willbergin uran varrelta Professionals -yhtyeen säestämänä.

Tuoreempaa soundia tapahtumassa edustavat juuri ”Mylly”-debyyttialbuminsa julkaissut grime-duo Töölön Ketterä, hip hop yhtye Aivovuoto sekä jyväskyläläislähtöinen elektropop-artisti Terri, joka on saanut huomiota naisten ahdistelukokemuksista suorasanaisesti kertovan ”Oo hiljaa”-kappaleen myötä.

Pyykinkuivaustelineillä ja muilla epätyypillisillä soittimilla elektronista rytmimusiikkia jo yli kahden vuosikymmenen ajan tuottanut Cleaning Women saapuu pitkästä aikaa viihdyttämään ja tanssittamaan jyväskyläläisyleisöä. Debyyttialbuminsa vuoden alussa julkaissut ja levynjulkaisukeikkansa Helsingin Kuudennella Linjalla loppuunmyynyt indietrio Lake Jons on myös osana Jelmun teltan tämänvuotista kattausta, samoin pieksämäkeläinen moniulotteista metallimusiikkia muun muassa kansanmusiikkivivahtein soittava FM2000. Eläkeläisten keikoilta tuttu humppamato ei ole lainkaan tavaton näky FM2000:n keikoilla, joten hyviä bileitä sopii odottaa kuten aina bändin vieraillessa Jyväskylässä.

Illan päätteeksi esiintyy tribuuttiyhtye Musta Aurinko, jonka käsittelyssä on Juice Leskisen tuotanto. Aiempina vuosina suurelta osin samoista jyväskyläläismuusikoista koostuva kokoonpano on eri nimillä esittänyt Jelmun teltan illan huipennuksena Dingon ja Leevi And The Leavingsin hittejä. Eiköhän Juicenkin biisit innoita yleisön yhteislauluun ja teltan täyteen kuten edeltäjänsäkin.

Jelmun teltta avataan yleisölle klo 17 ja juhlat jatkuvat aina aamukahteen saakka. Teltta on anniskelualuetta, joten ikäraja on 18 vuotta ja baarit palvelevat janoista festivaalikansaa. Bändien väleissä musiikista huolehtii DJ Pastori Kanalan Pyhäkoulu.

La 19.5.2018 Yläkaupungin Yön Jelmun teltta

Klo 17-02 Yliopiston kampuksen kenttä, Jyväskylä

 

AIVOVUOTO www.facebook.com/Aivovuoto

CLEANING WOMEN www.facebook.com/Cleaning-Women-19253986268

FM2000 www.facebook.com/fm2000-49402640568

LAKE JONS www.facebook.com/lakejonsmusic

MUSTA AURINKO PLAYS JUICE

PEPE WILLBERG www.pepewillberg.net

TERRI www.facebook.com/terriofficial

TÖÖLÖN KETTERÄ www.facebook.com/Toolonkettera

DJ Pastori Kanalan Pyhäkoulu

 

K18

 

www.facebook.com/events/248603892379527

www.jelmu.net

Haluatko mielipiteesi lehteen?

Onko naapurin mummo liian hidas portaissa? Onko kevät tyhmää vai kivaa? Onko elämä jees vai ihan sysimustaa?

Oli miten oli, kerro se meille tekstarilla! Numero on 044-9188705 ja viestin pituus maksimissaan 160 merkkiä. Parhaat jutut pääsevät ohjelmalehden tekstaripalstalle! Viestejä vastaanotetaan 31.3. asti joten antakaas tulla!

TULE VAPAAEHTOISEKSI YLÄKAUPUNGIN YÖHÖN!

Yläkaupungin Yö -kaupunkifestivaali etsii jälleen kaikenlaisia henkilöitä liittymään vapaaehtoistyöntekijöidensä joukkoon. Festivaali järjestetään Jyväskylässä lauantaina 19.5.2018 ja tarjoaa talkoohenkisen ja innostavan työporukan sekä mielenkiintoisia työtehtäviä asiakaspalvelusta laitetekniikkaan. Huomioithan, että vapaaehtoiseksi ilmoittautuvan tulee olla täysi-ikäinen. Työpanoksen vastineeksi tarjoamme vapaaehtoisillemme ruokailun tapahtumapäivänä, taukotilan, karonkkajuhlat sekä työtodistuksen. Pyrimme löytämään mielenkiintoasi ja osaamistasi vastaavan työtehtävän täyttämäsi ilmoittautumislomakkeen perusteella. Kaikkiin tehtäviin on mahdollista tulla hyvin monenlaisilla taustatiedoilla ja -taidoilla. Lisää vapaaehtoisten tehtävistä löydät tästä.

Tarjoamme myös mahdollisuuden hakea vastuullisempaan tehtävään vapaaehtoisten tiimijohtajaksi. Tiimijohtaja vastaa yhdestä työpisteestä ja koordinoi siellä työskentelevien vapaaehtoisten toimintaa. Jos kiinnostuit, laita rasti ruutuun, niin jutellaan yhdessä lisää.

Ilmoittaudu mukaan täyttämällä tämä lomake!

 

YLÄKAUPUNGIN YÖ 2018 -FESTIVAALIN ESIINTYJÄHAKU ON AVAUTUNUT

Poikkitaiteellisen Yläkaupungin Yö -kaupunkifestivaalin esiintyjähaku on alkanut. Tänä vuonna festivaali järjestetään lauantaina 19.5. Festivaali tarjoaa esiintymistilaa kymmenissä eri tapahtumapaikoissa baareista teatterilavojen kautta puistoalueisiin. Kaikki taidemuodot ovat tervetulleita ja hämmentäviä ja ennennäkemättömiäkin ehdotuksia otetaan ilolla vastaan!

Hakuaikaa on maanantaihin 5.3.2018 klo 23.59 saakka ja hakemuksia pääsee täyttämään osoitteessa: http://2018.ylakaupunginyo.fi/esiintyjaksi/

Otamme vastaan kaikenlaisia musiikkiesityksiä, tanssia, teatteria, elokuvia, performansseja, luentoja, lausuntaa, kuvataidetta, liikuntamuotoja, pelejä, perheohjelmaa ynnä muuta. Katso lisäinfoa esimerkiksi viime vuoden ohjelmalehdestä tai kotisivuilta. Kaikkiin festivaalin tilaisuuksiin on vapaa pääsy.