la 19.5.2018 klo 17:15
Lake Jons


Kesto: 45min

Lake Jons on kolmen ystävän muodostama yhtye, joka sai alkunsa laulaja-kitaristi Jooel Jonsin sooloprojektista. Jooel Jonsin kirjoittamat kappaleet ovat löytäneet lopullisen soundinsa yhdessä Jaskan ja Mikon kanssa jamisessioissa helsinkiläisessä autotallissa. Lake Jonsin musiikissa kyseisen autotallin tunkkaisuus sulautuu kanjonien kuminaan ja pohjoismaalaisen metsän rummutukseen. Kaiken kruunaa muun muassa Bon Iveriin, Josh T. Pearsoniin ja Beckiin verratun kolmikon upeasti yhteen soiva lauluharmonia. Lake Jonsin yhtyeen nimeä kantava debyyttialbumi julkaistiin tammikuussa 2018 ja sen julkaisemisesta vastasi yhdysvaltalainen AntiFragile Music. Tyylikäs albumi on kerännyt kehuvia arvioita niin Suomessa kuin ulkomaillakin.